itinerary spoiled test driver header

Hemmotellun testikuljettajan ajoreitti

Julkaistu 31. maaliskuuta 2022 - 7 minuutti(a) luettu

Toiset ihmiset herättävät houkutuksen vaihtaa työpaikkaa. Luopua kaikesta ja seurata heidän jalanjälkiään. Alain Degironde, joka on pakettiautojen renkaiden subjektiivinen testikuljettaja Michelinillä, on juuri sellainen ihminen. Suora katse lasien takaa, harmaantuvat ohimot, polopaitaan sopiva sininen lippis... 
Kahden testiajon välissä, Clermont-Ferrandin kaupungin laidalla sijaitsevalla Ladoux’n koeajoradalla Alain kertoi meille työstään kuljettajana ja yli 40 vuotta kestäneestä intohimoisesta suhteesta ajamiseen. 

 

Kuuntele podcast:

spoileddriver portrait

Alain Degironde, jakeluauton renkaiden subjektiivinen testikuljettaja Michelinillä

 

”Tulin Michelinille vuonna 1979 neuvoa-antavaksi teknikoksi. Olin silloin viettänyt kolme vuotta Michelinin ammattiopistossa”, Alain muistelee. Koulusta käytettiin tuolloin nimitystä ”Missio”, se toimi eräänlaisena hautomona ennen kuin käsite oli edes keksitty.

Hyvin nuori työntekijä lähti suorittamaan asepalveluksensa, palasi töihin yhtiöön mutta Montceau-les-Minesin toimipaikkaan, pohjoisemmaksi Burgundiin.

Vuoden 1985 alkupuolella hän kertoi jokavuotiseen tapaansa omista uratoiveistaan. ”Halusin palata Clermont-Ferrandiin mihin hintaan tahansa – olenhan alueelta kotoisin – ja mahdollisuuksien mukaan koeajajaksi, sillä tehtävä kiehtoi minua erityisesti.” Tuuria vai kohtalo? Michelin tarvitsi testikuljettajia henkilöautonrenkaille. Bingo! Nuori teknikko pääsi Ladoux’hun, joka oli maailman parhaita testiratoja rengastesteihin. Unelma toteutui.

Tästä alkoi Alainin ura testikuljettajana. Vuonna 1991 yhtiössä tarvittiin pakettiautojen renkaiden testikuljettaja. Tuolloinen testikuljettaja läheni eläkeikää. Siirtymä tapahtui asteittain. ”Vuodesta 1992 vuoteen 95 ajoin sekä henkilöautojen että kevyiden kuorma-autojen renkaita. Vuonna 1996 työtoverini eläköityi, ja astuin hänen kenkiinsä. Olen ajanut pakettiautojen renkaita rengastesteissä siitä lähtien”, Alain naurahtaa. 
 

”Pidän eniten juuri ajamisesta. Testikuljettajana ajaminen on erilaista, koska silloin on toistettava yhä uudelleen ja käsiteltävä autoa ehdottoman tarkasti.”

Alain Degironde, jakeluauton renkaiden subjektiivinen testikuljettaja Michelinillä


Intohimona pakettiautojen ajaminen 

Vaikka Alain on halunnut tulla testikuljettajaksi niin kauan kuin hän muistaa, hän on neljänkymmenen vuoden jälkeen aivan yhtä innokas. ”Pidän eniten juuri ajamisesta. Testikuljettajana ajaminen on erilaista, koska silloin on toistettava yhä uudelleen ja käsiteltävä autoa ehdottoman tarkasti. Esimerkiksi kaarre on otettava aina samalla tavoin kaikilla tutkittavilla renkailla. Poikkeamat ajamisessa aiheuttavat pakostakin eroja tuloksiin.”

Kun tiedustelimme Alainiltä, mistä subjektiivisista testeistä hän pitää eniten, hän mainitse hetkeäkään epäröimättä lumitestit. ”Valtaosa subjektiivisista kevyiden kuorma-autojen lumiajotesteistä ajetaan joka talvi Ylä-Provencen Alpeilla, Barcelonnettessa.” 
 

spoileddriver img1

Jausier’n pikkukaupunki on jotakuinkin viimeisten 20 vuoden ajan joulukuun alusta maaliskuun puoliväliin tarjonnut Michelinin tiimeille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä hyödyntämään mahtavaa työkalua.


Valkoinen paratiisi on erinomainen työkalu Michelinin tiimeille. 

Silmät kiinni, viemme sinut paikan päälle! Kuvittele maisema, joka kylpee puhtaan valkoisessa, juuri sataneessa lumessa. Kuuntele hiljaisuutta... vielä juuri ennen testejä.

Avaa silmäsi varttitunnin ajon päässä kylästä, kun käännymme Napoleonin rakennuttaman tien ainutlaatuisiin maisemiin: 10 kilometriä tiukkoja mutkia. Kymmenen kilometriä Col de la Bonette -solaan, jonka korkein kohta sijaitsee 2 715 metriä merenpinnasta. Tämä on Euroopan korkeimmalla kulkeva tie!

Jausier’n pikkukaupunki on jotakuinkin viimeisten 20 vuoden ajan joulukuun alusta maaliskuun puoliväliin tarjonnut Michelinin tiimeille ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä hyödyntämään erinomaista työkalua (mitkään ylistyssanat eivät riitä kuvaamaan sitä). 
 

”Testaamme myös kesärenkaita lumessa, jotta näemme niiden käyttäytymisen ääriolosuhteissa...”
Alain Degironde, jakeluauton renkaiden subjektiivinen testikuljettaja Michelinillä


”Tämä tie on täysin suljettu liikenteeltä talvisin. Lääninhallituksen ja kunnan luvalla saamme sen auki pelkästään omia testejämme varten”, Alain selittää. ”Saamme joka talvi apua paikalliselta tiimiltä. Olemme toimittaneet sinne ajoneuvot, kuten lumiauran, lumikuormaimen, lumilingon jne. Kaksihenkinen tiimi valmistelee radan joka päivä ja asentaa sinne parakin Michelinin teknikoille ja testikuljettajille. Siirrymme sinne kahdesta kolmeen viikoksi, mutta emme ole siellä yhtäjaksoisesti. Emme nimittäin voi kuljettaa rengasvarastoa koko ajaksi. Myös ympäri vuoden käytettävien henkilöautonrenkaiden kollegat lähtevät mukaan. Meillä on työlistajärjestelmä. Meillä ei välttämättä ole joka talvi uusia malleja, mutta testaamme muutoksia ja parannuksia...”

Samalla tarjoutuu tilaisuus antaa asiakkaiden kokeilla uusia ominaisuuksia ääriolosuhteissa, kuten Agilis Crossclimate -sarjan yhteydessä kolme vuotta takaperin. Kalustopäälliköt elivät 48 tunnin ajan Alainin kaltaisten testikuljettajien tavoin. Ainutkertainen asiakaskokemus!

”Testaamme myös kesärenkaita lumessa, jotta näemme niiden käyttäytymisen ääriolosuhteissa”, Alain muistelee. ”Ensiksi tarkistan kuitenkin lumella ja jäällä, että kuorma-auto käynnistyy ja että jarrut toimivat.” 

 ”Jos olet vilustunut tai olo tuntuu oudolta, subjektiiviseen testiajoon ei kannata lähteä. Tunnet erilaisia tuntemuksia, mutta ne eivät välttämättä ole todellisia.”
Alain Degironde, jakeluauton renkaiden subjektiivinen testikuljettaja Michelinillä 

     

spoileddriver img2

Kuljettaja testaa renkaiden suorituskykyä äärimmäisissä ajo-olosuhteissa vaikka keskellä kesää, mutta myös lumella ja jäällä.


Maksimaalista keskittymistä rengastestin aikana

Viimeinen kysymys ennen lähtöä: mitä Alain tarkalleen ottaen etsii rengasta testatessaan? ”Käytän silmiäni, korviani ja kaikkia kehon aisteja jokaisen tuntemuksen analysointiin, jokaisen värähtelyn tuntemiseen. Kyse on siitä, mitä kuljettaja tuntee. Jos olet vilustunut tai olo tuntuu oudolta, subjektiiviseen testiajoon ei kannata lähteä. Tunnet erilaisia tuntemuksia, mutta ne eivät välttämättä ole todellisia.”

Alain tiivistää: ”Kun ajan subjektiivista testiä, eristäydyn kokonaan. Sammutan esimerkiksi puhelimen. Olen omassa kuplassani. En halua keskeytyksiä, koska analysointi katkeaa ja jotain saattaa jäädä silloin huomaamatta.” 

 

Jos haluat lisätietoja Michelin Agilis -sarjan renkaista kevyisiin kuorma-autoihin: 

LÄHTEET

 *Alain Degironden haastattelu 20.9.2021. 

liity yhteisöön!

Antamalla sähköpostiosoitteeni ja klikaamalla ”vahvista/subscribe”, annan suostumukseni Michelin Nordic AB:lle lähettää minulle viestintää, tarjouksia ja suosituksia. Voit aina peruuttaa suostumuksesi klikkaamalla linkkiä, jonka löydät kunkin sähköpostin alareunasta. Alta voit lukea lisää henkilötietojesi käsittelystä.

Olet…
Olen ammattiautoilija, käytän renkaita ja rengaspalveluita töissäni Olen renkaiden ja niihin liittyvien palveluiden jälleenmyyjä Muu
common.error.invalidField:This field is invalid
20 tai vähemmän Yli 20 En vastaa kalustosta yhtiössämme
common.error.invalidField:This field is invalid


Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö
Michelin Nordic AB ("Michelin") käsittelee henkilötietojasi (esimerkiksi yhteystietoja) rekisterinpitäjänä markkinointitarkoituksiin.
Käsittelyperuste henkilötietojen käsittelyyn on antamasi suostumus.
Tietojen käyttö on varattu Michelinin työntekijöille.
Tämän puitteissa kerättyjä henkilötietoja säilytetään kunnes peruutat suostumuksesi. Tämä ei koske tietoja, joiden osalta sovellettava lainsäädäntö edellyttää pidempää säilytysaikaa.
Sinulla on oikeus saada pääsy tietoihisi, saada oikaistua ja korjattua mahdolliset väärät tai puutteelliset tiedot, vastustaa tietojesi käsittelyä ja rajoittaa tietojasi. Sinulla on myös oikeus pyytää henkilötietojesi poistamista ja henkilötietojen siirtämistä järjestelmästä toiseen. Voit ottaa tietosuoja-asioissa ja oikeuksiisi liittyvissä kysymyksissä yhteyttä Micheliniin tai sen tietosuojapäällikköön osoitteessa legal.general@michelin.com
Tarkempaa tietoa siitä, miten Michelin käsittelee henkilötietojasi, on saatavilla osoitteessa https://www.michelin.fi/tietosuoja.
Jos et ole tyytyväinen tapaamme käsitellä henkilötietojasi, sinulla on oikeus valittaa asiasta Tietosuojavaltuutetun toimistoon (www.tietosuoja.fi). Lisätietoja oikeuksistasi saat vierailemalla Tietosuojavaltuutetun internet-sivuilla.

You are using and outdated Web Browser..

You are using a browser that is not supported by this website. This means that some functionality may not work as intended. This may result in strange behaviors when browsing round.

Use or upgrade/install one of the following browsers to take full advantage of this website

Firefox 78+
Edge 18+
Chrome 72+
Safari 12+
Opera 71+